Kuulumisia & kuvia

En jaksa odottaa Rome Openeita & NoGi EM-kisoja huhtikuussa. Mulla on kauhea kisakuume ja haluaisin jo päästä matolle. Treenit on sujuneet tosi hyvin nyt, mulla on ollut ihan älyttömän hyviä sparreja ja tuntuu että oon omaksunut nyt kaikenlaista uutta helposti. Minä, jolle yleensä uudet tekniikat pitää tulla vääntämään rautalangasta ja näyttää kädestä pitäen mihin mikäkin raaja menee. Minä, jonka  Tommi Pulkkanen sanoi olevan “ketterä kun kirjahylly”. Motivaatio on korkealla, ainoa mikä sitä himmentää on pitkät työpäivät ja vähän liian vähäiseksi jäävä uni, mutta oon oikein tyytyväinen mun treenien määrään ja laatuun kuitenkin. 

Oon muuten löytänyt uusimman herkkuvälipalan. Paahdettua ruisleipää, päälle maapähkinävoita ja pilkottua banaania. Melkeen vetää jopa vertoja Tuukkasen kuuluisille banaanileiville, eli muuten sama mutta maapähkinävoin tilalla oikeeta voita. Suosittelen kokeilemaan, on muuten hyvää. Mun syömiset kisojen jälkeen on olleet yllättävän fiksuja, päivät syön siis oikeesti terveellisesti, ja vasta illalla reenien jälkeen homma leviää aivan käsiin 😀 Esimerkiksi eilen päivän söin hedelmiä ja vihanneksia, join teetä, ruoiksi söin kanaa ja riisiä yms mutta sitten. Iltapalaksi pizzaa, nutellakakkua, sipsejä ja tietenki myös Nutellaa lusikalla suoraan purkista. Aamulla herätessä ei oo ikinä nälkä kun iltaisin tulee porsasteltua, ja mulle onkin jo tullut tavaksi ennen töihin lähtöä juoda vaan pari kuppia kahvia. Ehkä sitä kohta pääsee yli kisamasennuksesta ja saan otettua itteäni niskasta kiinni ja syötyä edes pari päivää putkeen kokonaan, siis aamusta iltaan, terveellisesti. En kyllä löisi ihan vielä vetoa sen puolesta.
Meidän ystävä & treenikaveri Dani on ottanut treeneissä välillä kuvia, kiva saada itestään välillä jotain muitaki kuvia kun niitä ainaisia puhelimella otettuja huonolaatuisia selfieitä. Instagramista @emiliatuukkanen olettekin voineet pari näistä jo bongata 🙂

TOPPI –> www.spartan.fi

GAMENESSIN NAISTEN FEATHER -PUKU –> www.totalshop.fi

Kuvat: Dani Bastida Kapo 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *