El Chorron ihanat tekojärvet

Yksi asia mitä Suomesta kovasti kaipaan on järvet ja luonnon keskellä oleminen ilman hälinää ja kaikenlaista sähellystä. El Chorrosta on muodostunut mun sellainen pakopaikka, ja voisin ihan hyvin olla siellä siis vaikka joka viikonloppu. El Chorro on Ardalesin kylän lähellä oleva tekojärvien ja puistojen alue, joka muodostui aikanaan kun Garganta del Chorro -joki padottiin. Nämä tekojärvet näkee usein myös lentokoneesta, kun laskeutuminen Malagan kentälle alkaa!

Järvet ovat ihanan turkooseja, vesi on aivan kirkasta ja puhdasta, ja kuumimmallakin turistikaudella aina löytää jostain rauhallisen paikan jossa saa olla itsekseen ja nauttia metsän läheisyydestä ja aivan mielettömän upeista vuori-maisemista. Tänne saa myös ottaa aina koirat mukaan, toisin kuin merenrannalle.

Me ollaan oikeastaan aina oltu La Isla -virkistysalueella, jossa on esimerkiksi polkuveneitä ja suppilautoja vuokrattavana. La Islan parkkipaikan vieressä on myös kioski, josta saa kahvia ja jäätelöä sekä uimaleluja yms, sekä myös siistit yleiset vessat. Suosittelenkin suuntaamista sen lähistölle, etenkin perheen kanssa. Siellä on myös ihan pöytiä yms piknikiä varten, sekä jopa aurinkotuoleja vuokrattavana jos hiekkaisella kovalla kalliolla makoilu ei nappaa.

El Chorro -päivälle kannattaa varata aikaa ihan aamusta iltaan, ja mennä paikalle kunnon eväiden ja kaikkien tarvikkeiden kanssa, kunnolla vaan ruokaa ja pyyhkeitä, uimaleluja ja vettä mukaan, sekä käteistä jos haluaa jotain vuokrata tai ostaa. Täällä viihtyy ihan ehdottomasti kaikenikäiset porukat! Eli naviin vaan “La Isla” (Ardales) ja sinne. El Chorro on lähellä myös Caminito del Reytä, joten ne voi helposti myös yhdistää, suosittelen ensin vaellusta ja sen jälkeen virkistävää pulikointia ja rentoutumista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *