Miten Nenasta tuli suppailu-mestari?

Oon saanut aika paljon ihmettelyjä ja kysymyksiä tästä meidän uusimmasta perheenjäsenestä (lue meidän koirien tarinat tästä) ja etenkin Nenan suppailemisesta. Nenahan näkyy mun instassa jatkuvasti mukana ties missä, ja se on mun kanssa myös apuohjaajana töissä opettamassa mun kanssa sup-lautailua. Ajattelin nyt siis kertoa miten sain koirasta, joka pelkäsi ihan kaikkea meille tullessaan, pomminvarman merikarhun, joka löhöilee ja liikkuu laudalla kuin kotonaan.

Veteen oltiin jo tutustuttu ennen suppailua meidän lähirannalla, ja tiesin valmiiksi että vaikkei Nena vedestä pidäkään, uimataito oli oikein hyvä luonnostaan, ja veteen joutuessaan se ei panikoi vaan ui reippaasti ja jo nyt paremmalla tekniikalla kuin Culo. He on tässä vähänkun vastakohdat, Nena ei tykkää uida mutta osaa todella hyvin, Culo rakastaa uimista mutta ei todellakaan osaa kovin hyvin. Mutta tosiaan, jo ennen laudalle nousemista tiesin siis että Nenalla ei veteen pudotessaan olisi hätää. Pelastusliivejä ei ollut sopivia saatavilla, joten ekalla kerralla otin Nenalle hyvät valjaat päälle (joista saa tarvittaessa selän päältä kiinni) sekä laitoin valjaista Nenan kiinni lautaan nilkkaremmillä, eli Nena ei pääsisi kovin kauaksi laudasta vaikka yrittäisi.

Laudat kannettuamme rantaan annoin Nenalle ekat herkut kun lauta oli maalla ja Nena laudan päällä. Laitoin sille myös pyyhkeen laudan etuosaan alustaksi sekä vesikipon siihen tukevasti saataville. Nenaa jännitti selkeästi alkuun ihan vaan maalla olo kun se pelottava meri oli niin lähellä, mutta meille on muodostunut aika vahva side jo, ja Nena aikalailla menee minne vaan minne mä menen. Siinä se ehkä tärkein jippo onkin, että koiran täytyy luottaa ihmiseen tosi lujasti, jotta hommasta tulee mitään ja suppailu on kivaa kaikille osapuolille. Nenan kanssa palkitseminen on myös helppoa kun se on niin perso sekä herkuille että silityksille, sille on vaivatonta kertoa mikä käytös on hyvä juttu ja mikä nounou.

Työnsin ensin laudan veteen ja kannoin sitten Nenan sen päälle heti omalle paikalle pyyhkeen päälle laudan etuosaan ja pyysin Nenan maahan. Silittelin sitä hetken siinä, ja kun huomasin jännityksen vähän lauenneen, nousin itse laudalle. Ensin taas ennen kuin lähdin melomaan odotin hetken että mun laudalle nousemisesta johtuneen liikkeen aiheuttama jännitys lieveni ja sitten vasta aloin rauhassa melomaan. Tässä vaiheessa Nena sai taas herkkuja vähän.

Meloin ensin hetken aikaa vain sellaiselle “salarannalle” jossa on matalaa ja ihan pieni hiekkarannan pätkäkin, jonne päästin Nenan laudalta pois. Uitiin siinä vähän, jonka jälkeen Nena lähti riehumaan hiekalle. Rannassa heittelin vähän keppiä, annoin vettä ja pari herkkua, istuskeltiin siinä muutama minuutti ja sitten takaisin laudan päälle. Nyt pyysin Nenaa itse kävelemään laudalle ja omalle paikalle, ei meinannut ensin oikein onnistua mutta onneksi tuon herkkupepun saa naksuilla tekemään mitä vaan.

Taas mentiin hetkeksi melomaan, tehtiin lyhyt kierros, kehuja ja silityksiä sekä nameja säännöllisesti, kunnes tultiin taas käymään rannassa. En halunnut ekalla kerralla heti pitää koiraa pitkiä aikoja laudalla, vaan tehdä sellaisen rauhallisen ja mukavan tutustumiskerran. Nyt lyhyen maissaolon jälkeen Nenaa ei tarvinut kun kerran pyytää takaisin laudalle, niin se vipelsi hienosti heti omalle paikalleen ja kävi siihen miltei samantien nukkumaan. Nyt kun Nena oli rentona ja siis hetken jopa kuorsasi, menin vähän pidemmän aikaa, Nenan herättyä vähän heiluttelin lautaa, laskeuduin itse veteen ja kiipesin takaisin jotta tottuu laudan liikkumiseen ja heilumiseen. Kaikki meni tosi hienosti, joten päätin lähteä rantaan jotta kokemus loppuu mahdollisimman positiivisissa merkeissä ja niin että Nena ei ehdi tylsistyä eikä ahdistua. Veikkaan että tuo meidän eka kerta kesti ehkä vajaan tunnin, mutta ei tosiaan oltu niin kauaa putkeen laudalla vaan aina välillä uimassa ja rannassa.

Se mitä mielestäni pitää muistaa huomioida on yllättävän kuuma aurinko, sitä ei itse välttämättä tajuakaan jos aina välillä ui ja pitää jalkoja vedessä laudalla ollessa, mutta koiralle se on helposti ihan liian helteistä. Siksi nostelen käsillä aina Nenan päälle vettä, sekä nostan tai pyydän sen pulahtamaan myös, jotta se saa viilennystä. Juomavettä on myös oltava paljon mukana, jotta nestehukka ei iske.

Nena on siis nykyään sellainen suppihirmu että oksat pois. Laudalle ei tarvitse edes oikeastaan sitä rannasta lähtiessä pyytääkään vaan se kyllä tietää mitä tehdään, ja kun ollaan isommalla porukalla, oli se sitten kavereiden tai asiakkaiden kanssa, se haluaa hyppiä laudalta toiselle keräämässä silitykset kaikilta. Se myös nykyään alkaa vähän vinkumaan jos ei koko aikana saa mennä muiden laudoille, mutta onneksi miltei kaikki asiakkaatkin ovat siitä niin innoissaan että Nena on enemmän kuin tervetullut vierailija! Nenä myös liikkuu laudalla taitavasti aaltoja ja mun liikkeitä mukaillen, välillä tykkää enemmän tutkia ympäristöä ja tarkkailla esimerkiksi kaloja, välillä taas on enemmän sellaisia päikkärit auringossa -tunteja. Edelleenkään uiminen ei ole paras juttu maailmassa, mutta laudalla olo on kivaa ja sen kyllä myös Nenpparellista huomaa. Tänä syksynä aion vihdoin myös katsoa miten vesipeto-Culo on laudalla, kunhan rantojen koirakielto on taas ohi, nyt kun olen itsekin saanut opetella koiran kanssa suppailua tuon puolet kevyemmän hauvan kanssa.

Nenasta on apuohjaajana oikeasti tosi paljon apua, koska kun ihmiset, joita suppailu jännittää, näkevät Nenan laudalla, he usein myös rentoutuvat hieman ja se taas auttaa suppailutekniikassa sekä ylipäätään laudan päällä pysymisessä. Nena on mun seikkailukaveri joka toivottavasti on mun mukana kaikessa ainakin seuraavat 15 vuotta <3

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *